Visa-kortti suljettu ja lento peruttu (millä todennäköisyydellä tällaista tapahtuu ja vielä peräkkäisinä päivinä?) - Asiakaspalvelukokemus täysnolla/5

On työmaa. Taas vaihteeksi. Sain n. 6 päivää sitten pankiltani tiedon, että visa-kortillani on ollut epämääräinen tapahtuma. Veloittaja Greg Test on yrittänyt veloittaa kortiltani, mutta osto ei ollut mennyt läpi, koska en tuolla tilillä pidä koskaan rahaa. Pankki oli siis sulkenut korttini väliaikaisesti ja pyysi minua ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun asian selvittämiseksi.

Laitoin pankkiin viestin, että en ole Testo-Gregiltä mitään tilannut, johon pankki vastasi 5 päivän kuluttua. Asiakaspalvelu on tällaista nykyään. En jaksa edes "räntätä" asiasta enempää, koska tämä on jo niin uusi normaali. Joskushan Suomesta on saanut ihan hyvääkin asiakaspalvelua pankista. Enää ei.

No ehkä "ränttään" hieman. Asiakaspalvelusta tuli mieleen ajat, jolloin asuin Australiassa. Aikaa tästä on n. 15 vuotta. Tuolloin yritin ottaa yhteyttä NAB-pankin (National Australia Bank) asiakasplveluun ensin verkkoviestillä. Se ei toiminut lainkaan. 

Soittamalla minulle vastattiin. Vastattiin Intiasta ja aivan uskomattoman jäätävällä Intia-aksentilla. Jos aksentin saisi tähän ääniklippinä, niin sanoisin sen päätä samalla heiluttaen, että "welgammm du India, we have yourrr money". Hankaluuksia oli saada asia hoidettua, koska en tahtonut ymmärtää, mitä vastapuoli minulle yritti kertoa.

Sama tapahtui teleoperaattorin kanssa Australiassa. Soitin asiakaspalveluun ja minulle vastattiin Pakistanista. Sama aksentti. "Welcome to Dhera Ghazi Khan Tehsil". Kysyin australialaisilta työkavereiltani, että mitä mieltä ovat teleoperattori Telstrasta ja sain vastaukseksi, että "fuck me sideways! They should change their name to fucking Telstra". Rehellinen arvio Telstrasta siis. 

Sellainen se kyllä tuntui olevankin. Suomeksi sanottuna siitä puhelusta ei tullut hevon vittua. Tuntui lähinnä pakistanilaiselta kostolta alusta alkaen koko puhelu ja asian selvittely. Yhteyskin pätki ja lopussa katkesi kokonaan. Fucking Telstra indeed!

Joka tapauksessa, mietin tuolloin, että miten voi olla tällaista? Miten voi asiakaspalvelu olla noin huonoa ja tuossa tilassa. Ihan niin kuin ketään ei kiinnostaisi. Ja ei kiinnostakaan. Seuratkaapa ympärille, että mitä maailmassa tapahtuu. Voi jeesus mitä kaaosta. Ketään ei tunnu kiinnostavan pienen ihmisen asiat tällä hetkellä. Nythän se on Suomessakin asiakaspalvelu samassa tilassa hyvin monessa paikassa. Pakistaniin ei vielä puheluita ohjata, ainakaan vielä. 

Takaisin Visa-korttiin. No se on nyt kiinni. Ajattelin viestin saatuani, että "no joo, olkoon. Pärjään ensi viikkoon asti". Olin nimittäin ostanut lennot n. pari kuukautta sitten Suomeen ja lennon oli tarkoitus lähteä 11.4.2024. Minulla on rahaa riittävästi ensi viikkoon, enkä välttämättä tarvitse korttia. Voin hakea uuden, kun pääsen Suomeen. Jos pääsen..

Seuraavana päivänä sain matkatoimisto Opodolta viestin, että lentoyhtiöni Juneyao Airlines on peruuttanut lentoni.

Tämä tapahtui siis n. viikkoa ennen lentoa. "Ei vittu, ookkonää tosissaan?". Siis peräkkäisinä päivinä kortin sulku ja lennon peruutus. Avasin pikaisesti Opodon sovelluksen kautta chat-asiakaspalvelun ja pyysin uutta lentoa. Pyysin kahta vaihtoehtoa. Toista 9. päivä ja toista 12. päivä. Molempina päivinä lentoyhtiöllä on lennot Helsinkiin.

Minua kehoitettiin odottamaan 72h eli 3vrk. 3 vrk:n kuluttua otin yhteyttä uudestaan, koska asiakaspalvelusta ei kuulunut mitään. Samat asiat toistettuna uudelleen asiakaspalvelijalle. Hän kertoi nyt lopuksi, että pyyntö on kahdesta lennosta menossa lentoyhtiölle. Nyt pyydettiin odottamaan 48 tuntia, eli kaksi vuorokautta lisää.

Kahden vrk:n kuluttua sama meno. Otin yhteyttä asiakaspalveluun ja taaskaan kukaan ei tiennyt asiasta mitään. Asia laitettiin taas eteenpäin ja pyyntö lentojen siirrosta. Nyt pyydettiin odottamaan 72h, eli kolme vuorokautta lisää. Kolmen vuorokauden kuluttua tuo ensimmäinen lentokin olisi jo mennyt. 

Joka kerta asiakaspalveluun kun olen ollut yhteydessä, asia on alkanut alusta ja asiakaspalvelu on ollut sellaista, että siellä ei selvästikään ole tehty yhtään mitään asian eteen. 

Pakistanilaisesta kostosta tuli mieleen, että johonkin Bangladeshiin tms. tämä asiakaspalvelukin on ohjautunut päätellen siitä, että asiakaspalvelija kertoi nimensä olevan Mundrus Fakjoorasswili. Fakjooraassilta koko prosessi on kyllä tuntunutkin. Yhtä helvetin Etelä-Aasialaista kostoa koko elämä. 

Nyt tilanne on siis se, että Thaimaan viisumini loppuu pian ja olen tuhlannut 6 vrk asian selvittelyyn. Minua on pyydetty vain odottamaan. Kaikki tämä aika on ollut pois siitä, että olisin voinut etsiä itselleni uuden lennon. Jos olisin tiennyt, kuinka ala-arvoista asian hoitaminen tulisi olemaan, olisin pyytänyt lennosta hyvitystä heti kättelyssä ja alkanut hoitamaan asiaa itse.

Nyt siis kerrottiin, että 48 tuntia lisää odotusaikaa ja vastauksena tulisi olemaan, joko onnistunut lennon siirto tai, että lentoa ei ole lainkaan. Tuntuu, että ketään ei kiinnosta. Eikä kiinnostakaan. Se on ollut meininki alusta asti. Helvetin gansteriorganisaatio tämäkin kioski. Nyt siis tilanne on se, että kortti on kiinni, lento on peruttu ja Thaimaan viisumi loppuu aivan näillä näpyttimillä. Voi jeesus mikä työmaa. 

On muuten alkanut tässä viime päivinä raitista miestä janottaan! Lähiaikoina luvassa lisää päivitystä aiheesta... Draama on mahtavaa, mutta ainoastaan silloin, kun se sattuu jollekin toiselle. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Wäinö Ilmari

Ilmainen luksuskämppä ja poliisinkarkotusoperaatio Chiang Maissa

Skandinaavinen "sexy man show" ja pyörä alle Pattayalla