Valehoitaja kuntoutuskeskuksessa - elävä esimerkki Thaimaassa rehottavasta korruptiosta ja nepotismista

Vuonna 2019 minulle avautui mahdollisuus päästä tutustumaan Bangkokin eteläpuolella sijaitsevaan julkisen puolen sairaalaan ja kuntoutuskeskukseen. Kuntoutettavat olivat pääasiallisesti ns. neurologisia kuntoutettavia, eli aivohalvaus-, sydäninfarkti- ja para- tai tetraplegiapotilaita. Paraplegia tarkoittaa alaraajahalvausta ja tetraplegia neliraajahalvausta.

Muitakin kuntoutettavia kuntoutuskeskuksessa oli, kuten polven postoperatiivisia (leikkauksen jälkeinen) kuntoutujia, mutta nämä olivat enemmänkin yksittäistapauksia, kuntoutuskeskuksen selkeästi keskittyen neurologisiin potilaisiin.

Kuntoutuskeskuksen tilat olivat hyvin alkeelliset. Tilat sinänsä olivat hyvin suuret, mutta käytössä olevat välineet, pöydät ja erilaiset telineet olivat osa hyvin vanhoja. Kuntoutuskeskus oli ns. open air tila, jossa ilmastointia ei ollut. Lämpötila Bangkokissa pyörii n. 33 asteen ja 37 asteen välillä. Kosteus on tasaisen kosteaa ja ilmansaasteet paikoin New Delhin tasolla. Ilmaa pyrittiin viilentämään isoilla tuulettimilla. 

Jo muutaman ensimmäisen päivän aikana ehdin todistaa melkoisen kammottavia asioita seuratessani kuntoutuskeskuksen ja sen henkilökunnan toimintaa. Epäkohtia oli niin valtava määrä, että en edes tiennyt, mistä niiden korjaamiseksi olisi pitänyt aloittaa. Paikka näytti siltä, kuin olisi tullut 1940-luvun suomalaiseen sotasairaalaan. Käytänteetkin tuntuivat olevan tuolta ajalta, kuten myös tieto-taito. 

Ensinnäkin oli aivan uskomattoman kuuma koko ajan. Henkilökunnan ja potilaiden päältä valui hiki kaiken aikaa. Lattialla saattoi olla hikilammikoita jonkin terapiasession jäljiltä. Ilmaa oli raskasta hengittää ilmansaasteiden vuoksi. 

Tiloissa oli kaiken lisäksi potilaita, jotka olivat hengityskoneissa. Bakteerien kulkeutuminen potilaiden elimistöihin oli vain ajan kysymys. Moni potilas kuoli erilaisiin komplikaatioihin, kuten bakteeritulehduksiin, sen kahden kuukauden aikana, mitä ehdin paikkaan tutustumaan. 

Aseptiikka (toimet, joilla pyritään estämään infektioiden syntyä) ja työhygienia (kuten käsien pesu) olivat täysin alkeellisella tasolla. Potilailla käytössä olleet hoitopöydät toimivat ruokatauolla ruokapöytinä, eikä niitä puhdistettu päivän aikana kertaakaan. Ne puhdistettiin ainoastaan päivän päätteksi siivoojan toimesta. Siis saman pöydän päällä, jossa potilas on saattanut hikoilla tunnin verran, osa henkilökunnasta söi lounasta.

Harvakseltaan todistin kenenkään pesevän käsiään päivän aikana. Hengityskoneessa olevalle ihmiselle saatettiin toteuttaa liman imu hengitysteistä samalla toisella kädellä juoden jotakin sokerilitkua. Grillattua possua tai muuta evästä saattoi olla potilaan vieressä samaan aikaan, josta avustajat kävivät aika ajoin hakemassa itselleen pientä välipalaa. En nähnyt käsien pesua missään vaiheessa.

Yhtenä päivänä todistin tilan toisessa päässä kuntoutustoimenpiteitä, jossa n. 50-vuotiaan naisen polvea väännettiin väkisin koukkuun, tämän huutaessa suoraa huutoa kivusta. Menin paikalle ja pyysin lopettamaan. Kysyin, että mikä naisen polvessa oli vikana ja mikä toimenpiteen tarkoitus oli. Paikalla oleva fysioterapeuttiopiskelija suoritti toimenpidettä koko paikan esihenkilön seuratessa vierestä.

Esihenkilö vastasi, että polvi ei mene koukkuun, joten hän oli ohjeistanut opiskelijaa vääntämään polven koukkuun. Kysyin, että minkälainen leikkaus on ollut kyseessä ja kuinka kauan leikkauksesta oli ollut? Esihenkilö vastasi, että ei tiedä, mitä polvelle oli tehty, eikä ollut varma leikkausajankohdastakaan. Hän myös jatkoi, että ei ollut katsonut lainkaan henkilön potilastietoja.

Pyysin kaksikkoa lopettamaan toimenpiteet välittömästi ja tarkastamaan potilastiedoista, minkälainen operaatio polvelle oli tehty, koska se oli tehty ja mitä kuntoutusohjeita kirurgi oli potilaan kohdalla ohjeistanut. Myöhemmin potilas palasi kuntoutuskeskukseen jatkamaan kuntoutustaan. Nyt toimenpiteet olivat huomattavasti maltillisemmat. Tosin kenelläkään ei edelleenkään ollut harmainta aavistusta, mitä polvelle oli tehty.

Kuntoutuskeskuksessa tutustuin 18-vuotiaaseen nuoreen mieheen, joka istui pyörätuolissa. Hän oli alaraajahalvaantunut moottoripyöräonnettomuuden seurauksena. Mies oli ajanut lujaa moottoripyörällään suoraan taksin keulaan. Taksi oli ajanut vastaantulijoiden kaistalla.  Hyvin tyypillinen tapaus Thaimaassa, varsinkin Bangkokissa, jossa liikenne ja ajokulttuuri on täysin kaoottista.

Thaimaalaiseen kuntoutuskulttuuriin, ainakin tässä yksikössä, näytti kuuluvan se, että kaikki kuntoutustoimenpiteet suorittivat fysioterapeuttiopiskelijat, joita yksikössä oli n. 15. Valmistuneet fysioterapeutit, joita oli kaksi, antoivat vain ohjeita. Ohjeiden noudattamista ja yleensäkään työn jälkeä ei valvottu millään tavalla. Ja miten olisi voinutkaan valvoa? 15 opiskelijaa kahdella fysioterapeutilla.

Työnteko oli järjestetty hyvin pitkälle edellä mainitulla tavalla sen vuoksi, että fysioterapeutit istuivat päivät pitkät tietokoneillaan tehden erilaisia kirjallisia töitä. Iso osa ajasta kului opiskelijoiden viikkoraporttien lukemiseen. Itse en nähnyt kahden kuukauden aikana "oikeiden" fysioterapeuttien tekevän kertaakaan minkäänlaista potilastyötä tai ohjanneen opiskelijoita kädestä pitäen jonkin asian toteuttamiseen.

Samoin oli sairaanhoitajien kohdalla. Valmistuneet sairaanhoitajat istuivat hyvin pitkälle työpäivänsä kansliassa joko tietokoneella tai näppäillen puhelimiansa. Varsinaiset työt tekivät erilaiset hoiva-avustajat tai apulaishoitajat, joita oli paljon. Tuttu näky Thaimaassa muutenkin. Pienessä yksikössä työskentelemässä valtava määrä porukkaa, joille kaikille maksetaan minimipalkkaa.

R-kioskin kokoisessa 7/11-"kioskissa"/marketissa saattaa olla yhtä aikaa työvuorossa kuusi henkilöä, kun Suomessa saman kokoista kioskia pyörittäisi yksi tai maksimissaan kaksi henkilöä. Samoin kunnan hommissa yhteen pieneen hommaan riittää työntekijöitä. Monesti vitsaillaan kunnan hommista Suomessakin, mutta täällä oikeasti tikapuille on palkattu tikapuiden pystyssä pitäjä ja hänelle varapitäjä.

Fysioterapeutit ja sairaanhoitajat toimivat yksikössä siis ainoastaan esihenkilöinä tai työnjohtajina. Varsinaiset työt siis tehtiin joko opiskelijoiden tai hoiva-avustajien toimesta. 

Eräänä päivänä halusin tietää enemmän tuosta pyörätuolissa istuvasta nuoresta miehestä ja olin jo osallistunut hänen kuntouttamiseensakin melko aktiivisesti. Hänen luvallaan sain haastatella sairaanhoitajaa ja muuta hänen hoitoonsa osallistuvaa henkilökuntaa.

Koko yksikön esihenkilöltä, samaiselta fysioterapeutilta, joka aiemmin kuvaamani potilaan polvenvääntöoperaatioon oli osallistunut, kysyin sopivaa sairaanhoitajaa, jolta voisin nuoren miehen asioista enemmän tiedustella. Osoitin kansliassa sairaanhoitajan asuun pukeutunutta n. 40-vuotiasta naista ja tiedustelin, olisiko hän henkilö, joka osaisi vastata kysymyksiini.

Fysioterapeutti vastasi kierrellen, että ei hän ja hymyili vaivaantuneesti. Kysyin, että miksi ei hän? Hän vastasi hyvin suoraan, että joskus Thaimaassa sairaanhoitajat ja lääkärit eivät ole oikeita sairaanhoitajia ja lääkäreitä. Vastasin, että kerro lisää. Hän jatkoi, että Thaimaassa on mahdollista ostaa "diplomi", kuten hän asian kuvasi. Sanoin, että mielenkiintoista. Hän jatkoi, että se on hyvin yleistä.

Kysyin, että miksi hän saa olla yksikössä töissä ja onko tämä yleisesti tiedossa, että hän ei ole oikea sairaanhoitaja? Hän vastasi, että henkilö on yksikön johtajan siskontyttö ja kaikki tietävät asian. Kukaan ei halua asiasta puhua, ettei vain koituisi ongelmia. Tämä "sairaanhoitaja" istuu siis päivät pitkät kansliassa yleensä näppäillen puhelintaan. 

Mainittakoon, että yksikön johtaja on 88-vuotias mies, jonka päätöksille yleisesti nauretaan tai niistä väännetään vitsiä. Syy tähän on se, että johtajalla on todettu Alzheimer, minkä vuoksi hän säännöllisesti hieman "unohtelee" asioita. Asiasta ei tietenkään mihinkään ylemmälle taholle valiteta, koska tästä koituisi valittajalle ongelmia.

Tämän tyyppinen korruptio ja nepotismi (sukulaisten suosiminen) on Thaimaassa hyvin yleistä. Aiheesta myös thaimaansuomalainen.com kirjoitti vastikään juttua. Jutussa kerrottiin mm. valeklinikoista ja taisi olla viime vuoden puolella, kun kaksi valelääkäriä jäi kiinni Bangkokissa laittoman klinikan pyörittämisestä. 

Thaimaansuomalaisen jutun mukaan mm. erään koulun englanninkielen opettajat eivät suostuneet toimituksen kanssa juttelemaan. Olisiko syynä sitten englanninkielen osaamattomuus? 

Ja onhan näitä esimerkkejä tullut vastaan itsellenikin vuosien varrella. Useasti olen esimerkiksi apteekissa asioidessa miettinyt, että miten voi olla apteekissa oleva työntekijä niin kuutamolla asian kanssa, jonka vuoksi olen apteekkiin saapunut. Joskus on näillä työntekijöillä tuntunut olevan esim. haavan hoidosta yhtä paljon tietämystä, kuin vaikka putkimiehellä. 

Vuosia sitten Chiang Maissa juttelin kahden thaimaalaisen englanninopettajan kanssa. Molempien kanssa keskustelu oli vaikeaa, koska heidän englanninkielensä oli niin huonoa. Tämä tapahtui siis isossa kaupungissa Thaimaassa, jonne luulisi osaavaa porukkaa löytyvän. Jos tilanne on tämä isossa kaupungissa, voisi kuvitella tilanteen olevan pienillä paikkakunnilla vieläkin surkeampi.

Ja onhan se. Olen tavannut paljon nuoria ihmisiä, esim. Isanista (koillis-Thaimaasta). Käytännössä nämä nuoret ovat ihan järjestään kielitaidottomia. Opetuksen tasostahan se varmasti kertoo. Toki Isan on köyhempää aluetta, eikä perheillä ole varaa lapsiansa kouluttaa. Monet nuoret Isanista suuntaavat esim. Pattayalle tai Bangkokiin paremman toimeentulon toivossa tekemään erilaisia töitä. Usein myös seksityötä.

Osaamisen taso on yleisesti hyvin alhaista, eikä oikeaa osaamista edes tunnuta vaativan. Jos tapasin huonon kielitaidon omaavia englanninkielen opettajia Chiang Maissa, niin tapasin siellä myös uimaopettajan, joka ei itse osannut uida. Tämän hän kertoi minulle itse. Hän kertoi, että ei tarvitse osata, kun voi uima-altaan reunalta näyttää, miten "uimaliikkeitä" tai tekniikoita tehdään. Lisäksi hän perusteli asiaansa sillä, että hän opettaa vain lapsia.

Hyvin monessa asiassa osaaminen ja tietämys ovat lapsen kengissä. Tuossa kuntoutuskeskuksessakin yksikön lääkärin todistin pitävän puheita isolle joukolle lääkäriopiskelijoita proteiinijauheen lihaksia kasvattavista ominaisuuksista. Hän oli "määrännyt" ihan tavallista heraproteiinijauhetta eräälle potilaalle sen vuoksi, että potilaalla oli tarvetta kasvattaa lihasmassaa ja lihasvoimaa. 

Ympärillä olevat opiskelijat nyökyttelivät päitänsä kuin robotit sen merkiksi, että ilman muutahan asia on juuri näin, kuten lääkäri juuri kertoi. Nyt siis puhutaan samasta proteiinijauheesta, jota esim. kuntoilijat siemailevat bodareiden omista tuttipulloistaan. 

Mietin hetken, että sanoisinko mitään ja samassa totesin isoon ääneen, että EI, proteiinijauhe ei todellakaan toimi sillä tavoin, eikä siinä itsessään ole minkäänlaisia lihaksia tai lihasvoimia kasvattavia ainesosia. Se on pelkkää heraproteiinia. Annoin esimerkin, että kaksi pientä kauhallista proteiinijauhetta sekoitettuna veteen vastaa samaa proteiinimäärä, kuin mitä yhdessä kanafileessä on. 

Jatkoin, että lihaksia kasvattaakseen, on harjoiteltava esimerkiksi kuntosalilla. Proteiinijauhe yksistään ei saa yhtään mitään aikaiseksi. Opiskelijat ympärillä olivat ihmeissään. Asia oli täysin uutta tietoa. Lääkärikin meni hämilleen. Hänkin oli ollut siinä uskossa, että proteiinijauhe on jotakin ihmeainetta. 

En muista samaan sävyyn kuulleeni puhuttavan proteiinijauheesta Suomessa edes 80- tai 90-luvuilla, jolloin ensimmäisen kerran luin proteiinijauheesta eri alan lehdistä. Proteiinijauheesta ihmetteleminen ja kyseleminen on arkipäiväistä täällä. Minulta tiedustellaan usein käytänkö proteiinijauhetta. Aina kysymyksissä on se sama sävy, että varmastikin käytät, koska sinulla on isot lihakset. 

Jos, joku suomalainen kuntosali-Markku vielä on sitä mieltä, että "kyllä se proteiinijauhe on kuntosalikävijälle pakollinen asia", niin kehottaisin käymään lukemassa alan tutkimuksia aiheesta. Tutkimukset järjestään osoittavat sen, että proteiinijauheesta ei saa minkäänlaista lisähyötyä esim. lihaskasvuun, jos muutoin ruokavalio on kunnossa. 

Lihassa on proteiinia. Kalassa on proteiinia. Tofussa on proteiinia. Proteiinijauheessa on proteiinia. Jos saat ruoasta riittävästi proteiinia, et tarvitse sen lisäksi enää proteiinijauhetta. Se on oikeasti niin yksinkertaista. Lue tutkimuksia ja hämmästy, oi kuntosali-Markku. 

Täällä tietämys aiheesta on jotenkin uskomattoman vähäistä. Tai se on oikeasti täysin olematonta. Esimerkiksi kuntosalilla, jossa käyn, on heraproteiinipurkki pöydällä, josta henkilökunta myy kerta-annoksia. Annos maksaa 100 bahtia, jossa proteiinia on n. 10 grammaa. Eräs kuntoilija kertoi minulle, että ei halua käyttää jauhetta kuin kerran viikossa, koska ei halua lihaksiensa kasvavan liikaa. En jaksanut sanoa mitään. 

Proteiinijauhe on todella kallista Thaimaassa. En tiedä, että onko se puhtaasti tuontitavaraa, minkä vuoksi hintakin on sen mukainen. Esimerkiksi tuon 100 bahtin annoksen hinnalla saisi kaksi ruoka-annosta, joista proteiinia saisi 30 grammaa/annos. Yhteensä kuusi kertaa sama määrä, kuin tuossa heraproteiinijuomassa, jossa ei kertakaikkiaan ole mitään ihmeellistä. 

Vuosia sitten vielä jaksoin ihmetellä ja miettiä, että miksi tämä maa on edelleen kehitysmaa. En ole ihmetellyt tätä asiaa enää aikoihin. Tottakai tämä on kehitysmaa ja tulee tätä menoa aina olemaan. Edellä mainitut asiat, kuten korruptio, nepotismi ja ilmeisesti myös ostetut tutkinnot ovat niin syvällä järjestelemässä. Se on maan tapa. 

Maan tavasta ja luottamuksesta järjestelmään kertonee seuraava esimerkki. Muutama kuukausi sitten tapasin paikallisen tatuoijan, joka oli ollut moottoripyöräonnettomuudessa. Hän oli loukannut toisen olkapäänsä. Kysyin häneltä, että voisinko tutkia olkapäätä ja, että voisin mahdollisesti auttaa asiassa. 

Kysyin tutkiessa, että oliko hän käynyt lääkärissä. Hän sanoi, että ei, koska tuossa lähisairaalassa lääkärit eivät ole oikeita lääkäreitä. Totta tai ei, kommentti kertoo paljon luottamuksesta järjestelmään. 

Samanlaisia kommentteja kuulen paikallisilta ihmisiltä säännöllisesti. "En käynyt lääkärissä, koska siellä ei tiedetä mitään. Syynä on se, että he eivät mahdollisesti ole oikeita lääkäreitä". "Lapseni ei opi koulussa englantia koska opettaja ei ole oikea opettaja", olen kuullut usein. Uskoisin tämän olevan hyvin laaja ilmiö tässä maassa. 

Yleisestikin vaikuttaa siltä, että koko järjestelmä on rakentunut sillä tavalla, että esim. valetutkinnon omaava henkilö voi helposti työskennellä esim. edellä kuvatussa kuntoutusyksikössä.

Tai sanotaanko paremmin, että "työskennellä". Jos järjestelmä, työskentelykulttuuri ja tehtävänjako on rakennettu sillä tavalla, että muut hoitavat kaiken potilastyön, antaa se mahdollisuuden esim. valehoitajalle istua sairaanhoitajan asu päällä kansliassa näppäilemässä puhelintaan. Omaa osaamistaan kun ei tarvitse koskaan osoittaa kenellekään. 

Lisäksi ympärillä vallitsee vaikenemisen kulttuuri, ettei vain itselle koituisi ongelmia, jos epäkohtia nostaa esille. Ja koituuhan niitä varmasti. Vallitseva vaikenemisen kulttuuri pitää yllä vallitsevia rakenteita. Jos kukaan ei koskaan puhu mitään, niin mikään ei varmuudella muutu. Enkä näe, että asiat olisivat millään tavalla muuttumassa. 

Palatakseni vielä tuohon kuntoutuskeskukseen, niin edelleenkään en ole aivan varma, mikä esimerkiksi fysioterapeuttien todellinen ammattitaito oli tuossa yksikössä. Sitä, kun en kahden kuukauden aikana kertaakaan päässyt näkemään. 

Täytyy muistaa, että nyt kyseessä oli julkisen puolen "halpa" yksikkö. Siis potilaille halpa. Edelleenkin rahalla saa tässä maassa. Tai siis varsinkin rahalla saa. Kalliissa yksityisessä sairaalassa saa varmasti parempaa hoitoa, kuin Suomessa yhdessäkään kunnallisessa yksikössä. Tosin Suomessa monessa kunnallisessa yksikössä ei tunnu tällä hetkellä saavan minkäänlaista hoitoa. 

Kaiken kaikkiaan hyvin silmiä avaava kokemus oli tuo kahden kuukauden vierailu yksikössä. Oli hyvin mielenkiintoista nähdä asioita niin sanotusti systeemin sisältä käsin. Usein, kun asioista täällä näkee vain asiat pintapuolisesti.

Niin ja ne 18-vuotiaan nuoren miehen taustatiedot. Sainhan minä niitä lopulta. Mainittakoon tiedoista sen verran, että pojan isä oli hyvin epäluuloinen kuntoutukseen osallistumisesta. Syynä tähän oli se, että miehen kerrottiin olevan talismaanikauppias. Siis mies myi erilaisia taikaesineitä.

Mies oli lähtökohtaisesti sitä mieltä, että pojan kuntoutus oli ajanhukkaa ja, että koko onnettomuus johtui mustasta magiasta ja pojan kohtalo oli jo ennalta määrätty. Joka aamu hän toi pojan kuntoutukseen myöhässä selvästi protestoiden ja tehden selväksi, että koko kuntoutuksella ei ollut merkitystä.

Mustaa magiaa tai ei, niin kuntoutuksen aikana poika oppi liikkumaan pyörätuolilla niin, että kykeni sillä keula pystyssä tulemaan pitkää ramppia/alamäkeä alas. Harjoittelun ansiosta hän ehti lihasvoimaa tuona aikana saamaan sen verran, että kykeni lattialta selinmakuulta omin voimin ja oikeanlaisella tekniikalla pääsemään pyörätuoliin istumaan ilman kenenkään apua.

Jokainen voi edellä mainittuja asioita kokeilla ilman, että esim. ylösnousemiseen käyttää jalkojensa apua. Pyörätuolilla keula pystyssä mäkeä alas menemistä en suosittele muille kuin Duudsoneille. Tai sitten kannattaa olla taikaesineet kunnossa ja mielellään useampi sellainen kaulalla.