Skandinaavinen "sexy man show" ja pyörä alle Pattayalla

Bangkokin lentokentälle saavuin n. klo 4 aamulla. Elettiin lokakuun loppua 2023. Suvarnabhumin lentokentän 1. kerroksessa sijaitsee halpa "ruokamarketti", food court, jonne suuntasin. Annos siellä irtoaa n. 50 bahtilla, 1,25 eurolla. Marketin vieressä on lippupiste, josta voisi ostaa bussilippuja Pattayalle ja Hua Hiniin. 

Lippupisteen auettua n. klo 6 ostin bussilipun Pattayalle Jomtienille. 

Lippu maksoi 143 bahtia, hieman alle 4 euroa. Ensimmäinen bussi lähtisi klo 7. Hyppäsin siihen. Matka kesti hieman alle kaksi tuntia. Jomtienin bussipysäkille saavuttuani katselin ympärilleni. Paikka oli muuttunut melkoisesti n. 17 vuoden takaisesta, jolloin olin käynyt Jomtienilla edellisen kerran. 

Kaikkea oli enemmän ja suuremmin. Hotelleja ja ihmisiä. Ihmisetkin olivat suurempia. Parhaimman näköiset naisetkin tuntuivat olevan aikaisempaa pidempiä. Thaimaassa parhaimman näköiset naiset ovat tosi usein pitkiä. Monesti heillä on myös matala ääni. Jotenkin jännä. 

Näin on tosin joka paikassa nykyisin, erityisesti länsimaissa. Siis, että ihmiset ovat suurempia. Parhaimman näköisten naisten pituudesta en osaa sanoa. Minulla ei ole minkäänlaisia tilastoja aiheesta olemassa. On vain omakohtaisia kokemuksia. Onneksi on pitkiä naisia. 

Pattayalla aikomukseni oli ottaa skootteri/moottoripyörä alle ja jatkaa matkaa saman tien. Pattaya ei ole minua varten. En ymmärrä miksi ihmiset haluavat Pattayalle mennä lomalle. Jotkut jopa asuvat siellä. Kiuruveden oma sulttaani, tubettaja Pottukoirakin on kohteessa ilmeisen hyvin viihtynyt ja sieltä kohtalaisen kuuluisaakin spurgu-tv:tä striimaa. Sulttaaneille on kai omat matkakohteet, joissa viihtyvät. Itse en ole sulttaaniainesta. Selvästikään. 

Pottukoirasta puheenollen, muutaman videon olen noita Pottukoiran ja Arin seikkailuja katsonut. Mietin, että lähteeköhän ihan tavallisilla antibiooteilla ihmisestä ne tuliaiset, mitä pojilla kotiin palatessa saattaa löytyä. En tiedä voiko noita videoita suositella varsinaisesti kenellekään. Sen verran voin sanoa, että kukkahattutätien (ja setien) kannattaa pysyä poissa tuolta kanavalta. Sen verran rajua on meno aika ajoin.

Pattayalla Jomtienin bussipysäkiltä lähdin kävelemään rantaa kohti. Etsin paikkoja, joista vuokrata skootteri. Sellaisia löytyikin melkein heti. Hinta 250-300 bahtia/vrk. Kiertelin hieman lisää ja ystävällinen, hieman vanhempi nainen tervehti minua iloisesti. Hänellä oli 125 kuutioinen skootteri vuokrattavana 200 bahtilla/vrk. Päätin ottaa sen.

Skootterivuokraukseen Thaimaassa tarvitaan yleensä passi, josta tiedot kirjoitetaan vuokrasopimukseen. Yleensä jokin vakuus täytyy maksaa tuon päivähinnan päälle. Vakuuden saa takaisin, kun skootterin palauttaa, jos kaikki skootterissa on kunnossa. Vakuuden määrä vaihtelee. Nyt minulta pyydettiin 1000 bahtin vakuutta. Ajokorttia ei kukaan kysele. Siinä kaikki lyhykäisyydessään. 

Skootterilla kiertelin hieman ympäriinsä etsien majapaikkaa yhdeksi yöksi. Löysinkin sellaisen. Maksoin yöstä 750 bahtia, n. 20 euroa. Kyseessä oli hieman normaalia parempi majapaikka, mihin olin tottunut. Yleensä majoitun paikoissa, jotka ovat n. 500 bahtia/yö, n. 13 euroa. Tuon olen yleensä valmis maksamaan yhdestä yöstä. Viikko- tai kuukausivuokralla majoituksen päivähinta on tietenkin halvempi.

Jomtienilla kävin illalla syömässä ja seurasin huvittuneena kadulla olevan baarin edustalla käynnissä olevaa "showta". Jollakin länsimaalaisella "ukkelilla" oli taas kroppa täynnä virtaa. Ilmeisesti viinan ja viagran pettämättömällä kombinaatiolla näytti tuo harmaantunut duracell-pupu toimivan. Paita oli lentänyt baarin nurkkaan ja mies tanssi villisti itseään n. kolme kertaa nuorempien thainaisten kanssa.

Edellä mainittu on täysin arkipäivää Pattayalla. Norjalainen n. kuusikymppinen "sexy man" nauttimassa elämästä. Norjalaiseksi päättelin miehen, koska hän villitsi hinkutti Norjan lippua jalkovälissään. Heja Norge! Ja tuollainen show saattaa olla käynnissä tiistaina klo 10 aamulla. 

Kokeilepa samaa Suomessa, että vetkutat ilman paitaa keskellä katua tiistaiaamuna klo 10. Joku hakee sinut pois sieltä. Vaimo, poliisi tai ambulanssi. Mutta ei Pattayalla. Pattayalla elämä on erilaista. Ja antaa mennä vain minun puolestani. Ei siinä mitään. Jos tuntuu siltä, että täytyy noin toimia, niin silloinhan sitä täytyy.

Tarkemmin ajateltuna tuskin Suomessakaan ketään enää kiinnostaisi tuollainen, koska ollaan hyvinvointialueella, eikä ole resursseja. Eikä poliisillakaan ole enää resursseja jahdata sen kummemmin pyörävarkaita kuin vetkuttajiakaan. Omasta puolestani kuitenkin toivon, että en ole tuossa tilanteessa n. 20 vuoden kuluttua. 

Ja toisaalta ajateltuna, mistä sen tietää, että kuinka mahtavaa tuon miehen elämä viina-viagrapäissään on. Viinaa kun en juo enkä viagraa tarvitse. Ainakaan vielä. Ehkä aloitan molemmat. Sehän saattaa vaikka uusi elämä aueta ja todellinen onni elämästä löytyä. Epäilen, mutta mistä tuon tietää, kun ei ole kokeillut.

Ravintolassa sain syötyä tilaamani annoksen ja "skandinaavisesta sexy showstakin" sain tarpeekseni, joten oli aika suunnata kohti majapaikkaani. Kävelin takaisin kohti majapaikkaani ja menin suhteellisen aikaisin nukkumaan. Eiköhän Pattaya ole taas nähty. Aamulla aioin herätä aikaisin ja lähteä skootterilla liikenteeseen. Suunta oli tarkoitus ottaa kohti Rayongia. Roadtrip alkakoon. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Wäinö Ilmari

Ilmainen luksuskämppä ja poliisinkarkotusoperaatio Chiang Maissa