Roadtrip kohti Rayongia ja ajatuksia suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta

Pattayalla heräsin aikaisin ja starttasin klo 7 aamulla. Taidettiin elellä lokakuun 24. päivää vuonna 2023. Olin päättänyt lähteä ajamaan kohti Rayongia. Mietin, että siellä voisin suunnata jollekin rannalle ja viettää yön, ehkä kaksi. Sitten matka jatkuisi eteenpäin. Tuollainen oli siis karkea suunnitelma. Päätin ajella pitkin "rantatietä", tietä nro 3. 

Rayongin kaupunkiin matka kesti hieman reilun tunnin, ehkä puolitoista. Rayongissa kiertelin muutamia rantoja ja päätin jäädä yhdelle niistä. Löysin rauhallisen rannan nimeltään Mae Ram Phueng. Olin ollut kyseisessä paikassa aiemminkin, n. 15 vuotta sitten. Samalta se näytti vieläkin. Päätin jäädä yhdeksi yöksi. Tai pariksi. Katsellaan nyt. 

Parin päivän jälkeen olin vielä pari yötä ja senkin jälkeen vielä muutaman yön. Mae Ram Phuengissa olen nyt "katsellut" vähän reilut kolme kuukautta. Haha. Vähän tässä on venähtänyt. Tykkään paikasta koska täällä on rauhallista. Ranta on myös ihan kelvollinen. Ei hienoin ranta Thaimaassa, mutta melko hyvä.

Tällä hetkellä eletään siis helmikuun alkua ja keskellä vilkasta turistikautta, ns. high season, ja rannan "vilinä" näyttää aika lailla tältä.      

Täällä ollessa olen alkanut miettiä asioita. Jos yrittäisi alkaa järjestellä asioita niin, että täällä asuminen olisi mahdollista. Tai jos ei juuri tässä paikassa, niin jossakin päin Thaimaata. Tai jos Thaimaa alkaa tökkiä, niin onhan täällä näitä Kaakkois-Aasian maita. Joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa. 

Siihen tulokseen olen tullut, että paratiisia ei ole olemassa. Jos olisi, niin kaikki menisivät sinne. Ja jos kaikki menisivät paratiisiin, niin paratiisi lakkaisi olemasta paratiisi. Se olisi umpitäynnä, niin kuin monelle hienolle matkakohteelle on käynyt. Indonesian Bali on mielestäni yksi surullisimmista esimerkeistä siitä, miten massaturismi on pilannut paikan. 

Samoin on käynyt Filippiineillä Boracaylle, joka jouduttiin sulkemaan määräajaksi liiallisen roskaantumisen vuoksi. Thaimaassa sama kohtalo odottaa ainakin Koh Samuita ja Phuketia. Pattayakin näyttää tätä nykyään vain hotellikomplekseilta ja ihmismassoilta. Muoviroskaa noissa paikoissa on joka paikassa. 

Oli paratiisia tai ei, varmaa kuitenkin on se, että olen täysin kyllästynyt Suomeen. Sote-alaan, työskentelykulttuuriin, sääntöihin, lakeihin, ihmisiin ja ilmastoon. Olen kyllästynyt ja väsynyt yrittämisen vaikeuteen. Siihen, että se on tehty taloudellisesti kannattamattomaksi tai ainakin hyvin haastavaksi pienyrittäjän kannalta. 

Olen myös kyllästynyt yleisen keskustelun ilmapiiriin, jossa yhä enemmän on kahtiajakautuneisuutta oikeiston ja vasemmiston välillä. Suomessa tuntuu nyt olevan valloillaan "oikea" ja "väärä" mielipidekulttuuri. Yhtä totuutta on paukutettu nyt jo monta vuotta. Näin on myös monessa muussa länsimaassa. 

Olen väsynyt kuuntelemaan keskustelua taloudellisesta tilanteesta. Keskustelua samoista asioista, joista on keskusteltu käytännössä koko minun elinaikani. Ikärakenteesta, joka on taloudellisesti kestämätön. Keskustelua työperäisestä maahanmuutosta, jota käydään ideologia edellä. Ei järki tai asiaperusteisesti. En näe Suomen kohtaloksi mitään muuta kuin tasaisen tappavaa alamäkeä. 

Suomessa täytyy aina tehdä asiat tietyllä tavalla, koska on jokin sääntö tai laki. Eikä siinä sinänsä vikaa ole, että on lakeja. Mutta, kun niitä on järjettömyyksiin saakka. Suomessa ei ole vapautta. Ei sillä tavalla, miten itse sen ymmärrän. Ystäväni, joka on asunut jo kauan Indonesiassa sanoi, että Suomessa täytyy pian tietä ylittäessäkin olla jokin helvetin tienylityshattu, koska sellainen vain pitää turvallisuussyistä olla tai koska sellainen sääntö on. 

Ja sellaisenhan suomalainen päähän laittaa. Koska työkaverikin laittaa. Ja naapuri. Tai ei ehkä naapuri, koska naapurille ollaan kateellisia.

Totellaan koska on käsketty ja koska sellainen laki on. Täytyy kuunnella viranomaisia ja uskoa auktoriteettia. Onhan se nähty. Kohtalaisen hyviä asioita tiettyyn pisteeseen asti. Viranomaisuskovaisuudella on kuitenkin rajansa. Joku roti. 

Ihmettelen myös suuria mielenosoituksia maailmalla, joissa osoitetaan mieltä ihan samoista aiheista ja ongelmista, mitä Suomessakin on. En niitä mielenosoituksia ihmettele, vaan sellaisten puuttumista Suomessa. 

Esimerkiksi maanviljelijät ovat kadulla Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa. Mutta ei Suomessa. Ettei vain kukaan nyt pahoittaisi mieltänsä. Samoin kansa lähti kaduille korona-aikana vastustamaan pakkorokotuksia ja rajoituksia Ranskassa, Kanadassa ja monessa muussakin maassa. Ei Suomessa. Suomessa kansa seuraa vierestä, kun hyvinvointiyhteiskunta vedetään viemäristä alas. 

Tällä hetkellä käynnissä oleva "lakkoaalto" on jo tosin vähän sinne päin, siis suunta parempaan. Ehkä kansa alkaa nyt kyllästymään kurimukseen. Tosin en olisi kovinkaan varma lakkoilun lopputulemasta. Että saadaanko noilla toimilla mitään muuta aikaiseksi, kuin lisää taloudellista jarrua? 

Kaikki ne asiat, mitä koronavuosina Suomessa tapahtui, saivat minut ajattelemaan vapautta ja, että kuinka sitä rajoitettiin. Ihminenhän usein ymmärtää asioiden oikean arvon, kun ne menettää. Terveyttäkin usein alkaa aidosti arvostamaan, kun sairastuu tai sen menettää. Vapauden kanssa minulle kävi niin. 

Suomalaista systeemiä puolustaville minulla on kysymys. Minkälaisessa tilassa maa on teidän mielestänne tällä hetkellä? Jos suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei ole tällä hetkellä romahtamispisteessä, niin ainakin se on valtavassa eksistentiaalisessa kriisissä. Rahaa ei ole, eikä siihen ole kyllä näköpiirissä parannustakaan. 

Se mikä näyttää olevan varmaa on se, että veronkiristyksiä on luvassa ja palveluita tullaan karsimaan. Toisin sanoen, kansalaisista otetaan nyt lähivuosina kaikki irti, koska kynsin hampain ja väkipakolla halutaan pitää kiinni pohjoismaisesta hyvinvointimallista, joka maksaa maltaita, ja johon Suomella ei ole enää varaa. Ei ole ollut enää pitkiin aikoihin. 

Entinen pääministeri Juha Sipilä kehoitti jo kansalaiset talkoisiin kilpailukykysopimuksensa kanssa muutamia vuosia sitten. Talkoothan ne on menossa tälläkin hetkellä. Talkoot juuri sinulle, joka suostut olemaan tämän systeemin orja. Toisaalta monet ovat pakotettuina tähän. Ei ole muuta vaihtoehtoa, jos on asuntolainaa, autolainaa, kulutusluottoa, perhe, lapsia ja padelharrastus. 

Modernia orjuutta. Hankit auton, että pääset töihin. Pakko tehdä töitä, että voit pitää auton. Sellaistahan se monesti on. Moni on surkeassa työpaikassa ja menettää mielenterveytensä sen vuoksi. Koska ei ole vaihtoehtoja. On hankittuna kaikki nuo edellä mainitut asiat, jotka pitävät kiinni siinä työssä. Elämä on valintoja ja ihminen on hyvin usein itse orjuuttanut itsensä kiinni länsimaalaiseen elämäntyyliin. 

Hintojen noustua yhä useampi elää täysin kädestä suuhun joka ikinen kuukausi. Mitään ei jää säästöön pahan päivän varalle. Ne pahat päivät ovat käsillä juuri nyt. Tuskimpa helpottaa lähitulevaisuudessakaan. Orjuus syvenee. Koska vaihtoehtoja on vähän. Tekisi mieli myydä kaikki ja lähteä. 

Myydä se kultakaivoskin nimeltään omistusasunto, jonka aiemmin nollakoroilla hankit. Myy toki. Tappiolla. Suomessa omistusasumisesta on puhuttu aina ylistävään sävyyn. Kyllä sellainen täytyy olla. Silloin olet kunnon kansalainen. Se on merkki siitä, että olet menestynyt. Merkki niillekin, joilla oikeasti ei edes olisi ollut varaa sellaiseen. Lainarahalla sai ja 30 vuoden kytkyllä. 

Kokeilepa myydä sitä taloasi nyt, joka sijaitsee muuttotappiokunnassa. Eikä tarvitse olla edes muuttotappiokunta tämän hetken markkinatilanteessa. Sitä, johon sinulla on vielä 25 vuotta pankin kanssa kytkyä jäljellä. Niin miten tämä ei ole itsensä orjuuttamista? 

Eikä kaikkien tarvitse lähteä. En sitä väitäkään. Eikä tarvitse koskaan käydä missään. Voit asua vaikka Kiteellä tai Kinnulassa samassa talossa koko elämäsi. Antaa lapsien huolehtia sitten talon purkukustannuksista, kun aika omistajasta jättää. 

Sanompa kuitenkin, että lähteminen, eri paikkojen näkeminen ja erilaisiin kulttuureihin tutustuminen antaa perspektiiviä ja "oikeaa" elämänkokemusta. Suomessa olen tavannut paljon ihmisiä, jotka 65-vuotiaina kehuskelevat elämänkokemuksella. Onko se elämänkokemusta, jos olet käytännössä elänyt samaa päivää viimeisen 40 vuotta?

Elämänkokemusta noilla ihmisillä ei ole. Ikää on 65 vuotta. Ne ovat kaksi eri asiaa. Minun mielestäni. Se, että ei ole koskaan käynyt oikein missään, eikä nähnyt muuta kuin Suomea, näkyy ihmisissä. Ja sen kuulee, kun he puhuvat asioista ja elämästä. Se on yksipuolinen, naiivi näkemys kaikesta. Koska ei tiedetä muusta.

"Suomi on maailman paras maa asua", kuulee usein. "Lottovoitto syntyä Suomeen". Onko? Mistä tiedät tämän, jos et tiedä muusta? Jos ei ole mihin verrata. 

Moni saattaisi ajatella, että helppohan se on nuoren lapsettoman miehen huudella ja, että eihän se ole kuin lähteä maailmalle. No niinhän se onkin helppo huudella. Siltikin sanon, että elämä on valintoja. Lähtemisestä en olisi niinkään samaa mieltä. Ei se ole aina niin helppoa. Kokeilepa itse toteuttaa asia käytännössä. 

Ehkä en ymmärrä elämän tarkoitusta. Ehkä en ymmärrä lapsiperheiden onnea ja kaikkea sitä sisältöä, mitä sellainen voi elämään tuoda. Rehellisesti sanottuna tuo perheellisten elämä ei sivusta katsottuna niin onnelliselta useinkaan näytä. Loppuun palaneita nelikymppisiä perheen isiä ja äitejä täynnä koko Suomi. 

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi tarvittaneen tulevaisuudessa entistä kovempia leikkauksia ja veronkiristyksiä. Tämä tarkoittanee entistä enemmän palveluiden karsimista ja erilaisten etujen häviämistä. Veroja siis todennäköisesti maksetaan aiempaa enemmän, mutta vastineeksi siitä saa aikaisempaa vähemmän. 

Pahoin pelkään, että nykynuoret ovat niitä, joiden selkänahasta tämä kaikki epätoivo otetaan. Tai siis tietysti otetaan. Kuka muukaan niitä veroja maksaisi, elleivät työikäiset veronmaksajat? Pahoin myös pelkään, että nuoret maksavat tästä kalliin hinnan ja tulevaisuudessa palkaksi saavat ei-oota. Mikä se uusi nuoren eläkeikä tulee olemaan 10 vuoden päästä? 72? 75? Onko eläkkeitä 30 vuoden päästä? 

Sipilän talkoot aiemmin mainittu. Kahta kauheammat talkoot ovat käynnissä tällä hetkellä, varsinkin jos hallituksen esitykset erilaisista sosiaaliturvan leikkauksista ja työmarkkinauudistuksista menevät läpi. Ja niille, jotka eivät ihan ole sisäistäneet talkootyön henkeä, niin talkoot tarkoittavat ilmaistyötä. Itse olen päättänyt, että en enää näihin talkoisiin aio osallistua. Siksi olen täällä. 

Siksi haluan yrittää jotain muuta. Toisenlaista elämää. Minun on helpompi hengittää täällä. Tunnen enemmän vapautta, joka on minulle ensiarvoisen tärkeää. Tämä on myös minulle seikkailua, josta pidän. Jotakin jännittävää, jossa haasteita on varmasti luvassa. Haasteista pidän. Kuten aiemmin olen todennut, tylsistyn nopeasti. Täällä en koe sellaista tylsyyttä ja harmautta. 

Aurinko ja lämpö piristävät minua myös valtavasti. Monelle trooppisessa Thaimaassa on liian kuumaa ja kosteaa. Minulle täällä on sopivaa. Olen trooppinen hedelmä. Suomessa tammikuussa ei tunnu trooppiselta hedelmältä. Tuntuu ahdistuneelta nauriilta. Ja nauris hyvät ihmiset, on erittäin vittumainen juures.

Joka tapauksessa, tästä trooppisen hedelmän perspektiivistä, on nyt siis luvassa juttuja täällä "selviämisestä" ja erilaisten käytännön asioiden järjestämisistä. Ihan kuten tämän blogin ensimmäisessä jutussa lupasinkin. Tai uhkailin. Miten sen haluaa ottaa. 

Juttuja korruptiosta, virastoissa asioimisista, viisumien kanssa kikkailuista, tienestien hankkimisista, menojen välttelyistä, erilaisista käytännön vinkeistä ja kaikesta muustakin, mikä ihmisiä saattaisi kiinnostaa liittyen matkustamiseen ja Thaimaassa/Kaakkois-Aasiassa asumiseen.

Parasta aikaa kirjoitan juttua Thaimaan matkabudjetista. Mitä mikäkin maksaa ja mihin täytyy varautua? Kuinka paljon rahaa kuluu kuukaudessa? Kattava juttu alkaen halpojen lentolippujen hankkimisesta, majoituksen hankkimisesta ym. kuluista. Vinkkejä reppureissaajille siis luvassa. 

Tulossa on myös viisumin uusimisreissu, ns. visa run, Kambotzaan ensi viikolla ja sen jälkeen asiointi maahanmuuttovirastoon, immigration, 30 lisävuorokauden hankkimiseksi. Eli parhaat vinkit ja kätevimmät toteutustavat à la Wäinö Ilmari. Näistä tarinaa siis lähiaikoina.